Ohjeen nappasin hieman muunnellen Ei makeaa mahantäydeltä-plogista

821188.jpg

1pll juoksevaa Flora Culinessea tai Sunnuntaita
250g sokeria (n. 3dl)
2 munaa
2 tl vanilijasokeria
600-700g jauhoja (n. 10dl)

Täyte:
n. 2 dl vadelmahilloa

Kuorrutus:

n. 2/3 pakettia mansikanmakuista tomusokeria
n. 4 rkl vettä

kaakaojauhetta

Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää muna. Lopuksi jauhot ja vanilijasokeri. Jaa taikina kahteen osaan ja taputtele uunipellille tasaisesti jauhoja ja kaulinta apuna käyttäen. Yirtä saada reunat mahdollisimman tasaisiksi. Pistele haarukalla. Paista molempia pohjia 200 asteessa n. 15-20 min tai kunnes saa vähän väriä. (Pohjia tulee siis kaksi on noin kokoa 32 x 38.) Jos peltisi on suurempi, suurenna ohje 1,5 kertaiseksi.

Levitä toiselle jäähtyneelle pohjalle ohuelti vadelmahilloa. Siirrä toinen pohjalevy varovasti sen päälle liu'uttamalla uunipelliltä. Varo ettei halkea, sillä pohja on ohut.

Valmista kuorrutus. Se ei saa olla liian paksua, mutta ei kovin löysääkään.  Ota kuorrutuksesta n. 2 rkl ja lisää siihen 2 tl kaakaojauhetta ja tippa nestettä, että kummastakin seoksesta tulee saman paksuista. Laita ruskea kuorrute pieneen pussiin ja leikkaa siihen pieni pursotusreikä.

Tässä vaiheessa tarvitaan nopeutta ettei kuorrute kuivu! Levitä vaaleanpunainen kuorrutus levyn päälle. Sitä tulee aika ohuesti. Pursota ruskealla ohuita viivoja koko pellin läpi parin sentin välein. Vedä terävällä tikulla (esim. hammastikulla) poikkiviivoja, jolloin syntyy kuvio. Itse vedin tikulla vuorotellen vasemmalle ja oikealle niin syntyy kiva kuvio. Voit myös vetää tikulla aina samaan suuntaa.

Pellillisestä tulee n. 36 leivosta. Leivokset kannattaa antaa "mehustua" muutama tunti niin on helpompi leikata.